perjantai 14. syyskuuta 2012

4. Kiss me hard before you go

 Lean viimeinen aamu vankilassa lipui eteenpäin hiljalleen rauhallisessa, pienessä kaupungissa. Tätä päivää Lea oli odottanut kaksi ja puoli vuotta. Tänään hän pääsisi kotiin. Olivatkohan vanhemmat pitäneet hänen talostaan huolta?


*


Aamulla herättyäni, olin virkeä ja innoissani. Yritin olla kiljumatta ääneen, etten tekisi muita katkeriksi omalla vapautumisellani. Lähdin samantien kohti aulaa, missä porukkaa tuntui parveilevan eniten. Halusin juhlistaa tätä päivää ja hyvästellä kaikki!


Kaikki olivat aulassa, mutteivat pistäneet erityisesti merkille saapumistani. Mitä ne siellä oikein edes tekivät sitten?


"Onnea vapaaksi pääsystä!" huikkasi yhtäkkiä yksi jos toinenkin ihminen. Yllätyin kylläkin, mutta pidin näistä ennalta-arvaamattomista tyypeistä, jotka olivat olleet elämässäni tärkeitä henkilöitä, enemmän tai vähemmän. Äh, aloin heittäytyä liian tunteelliseksi. 


Siirryimme iltapäivällä ulos, vähän niinkuin juhlimaan, mutta koruttomasti ilman mitään erikoista. Halailin ystäviäni, tai no, ystävääni ja muita vähän läheisempiä ihmisiä.
"Tulee ikävä sua, tyttö!" Sascha naurahti halatessani häntä. Nauroin itsekin vain.


Uskaltauduin halaamaan Jenseniäkin. 
"Pidä hauskaa ulkoilmassa. Äläkä enää varastele mitään luksusautoja" Jensen neuvoi pilke silmäkulmassaan.
Roxiekin oli pysynyt suht rauhallisena koko ajan, eikä ollut tehnyt elettäkään minua kohti. Nyökkäsi vain onnen toivotukseksi, tai joksikin.


"Näytä meille vielä joku siisti temppu!" Sascha hihkui ja minä taivutin itseäni melkein yli-inhimilliseen asentoon. 
"Tadaa!" nauraa kikatin ja meinasin kaatua.


Pian tuli aika. Sain lähteä. Vaihdoin vaatteet nopeasti vartijoiden vessassa ja avasin letillä olevat hiukseni, jotak olivat kihartuneet mukavasti. Jensen huokaisi nähdessään minut, hieman alakuloisesti. 
"Mennäänpä avaamaan portti.." hän sanoi ja laahusti kohti valvojankoppia.


Astelin portin eteen ja huokaisin ihmetyksestä, kun se aukesi. Alkuaikoina olin seisoksinut poritn edessä miettien, voisiko se aueta minulle koskaan. Nyt, unelma kävi toteen ja sain mennä. Portin avauduttua viileä, raikas tuuli puhalsi hennosti. Raikas tuuli, sitä ei ollut kovinkaan paljon saanut kokea. 


Edessä häämöttävä vapaa tila jätti minut ihmettelemään. Oliko tuolla tosiaan noin tilavaa? Ei seiniä rajoittamassa menemistä. 


"Menehän jo!" Sascha huudahti takaani. Havahduin ja naurahdin hiljaa. Sitten astuin vankilan portista ulos. Vihdoin viimein.

*


Äiti ja isä kävivät tuomassa minulle autoni, jotta pääsisin kotiin. Ajelin rauhassa muistellen liikennesääntöjä, ja sitä miten auto pelasi. Katselin kadun vierellä käveleviä ihmisiä, jotka kulkivat kohti jotakin, pienten lastensa kanssa. Lasten, jotka olivat syntyneet sinä aikana kun olin ollut poissa. En tiennyt maailman menosta enää mitään. 


Illan sarastaessa, pääsin kotiovelle. Äiti oli näköjään istuttanut kukkiakin. Oma koti kullan kallis, pitkään aikaan ei oltu nähty! Toivottavasti äiti ei ollut pistänyt paikkaa remonttiin sillä välin kun olin poissa..



Sisällä näytti juuri siltä miltä muistinkin. Paitsi että siistimmältä.. Äiti siivonnut, kuka muukaan. Itse olin enemmän rellestäjätyyppiä.



Päätin kotiinpaluuni kunniaksi tehdä itselleni pitkästä aikaa kunnon ruokaa! Vankilasafka kun oli vähän ala-arvoista, mutta menetteli joten kuten. Tuossa taas yksi puoli minusta, nirso syöjä.

*


Illan tullen oli mukavan rauhaisaa. Nautiskelin auringonlaskusta joka heijastui ikkunoistani kauniisti. Viime kerrasta kun oli aikaa. Olin ehtinyt jo kaivata tätä hiljaista lapsiperheiden lähiötä. 

Päätin myös etsiä itselleni töitä. Kunnon kansalainen ansaitsee omat varansa, eikös niin? Ja pitihän minun pitää talo kunnossa ja mikä tärkeintä, itselläni.. 
Yhtäkkiä, ovikello soi. 


"Kukahan siellä nyt tähän aikaan on?" höpisin itsekseni mennessäni avaamaan ovea. En huomannut katsoa ikkunasta tulijaa, mitä yleensä tein.


Avasin oven hiljaa. Siellä oli Jensen. Luulin saavani sydänkohtauksen tai jotain. Järkytys, kauan haaveilun kohteenani ollut mies minun ovellani!
"Lea" hän sanoi hiljaa, melkein kuiskaten.
"Tule sisään" sanoin hieman kovempaa, sillä en meinannut saada sanaa suustani ollenkaan.


"Olen odottanut tätä päivää tulevaksi jo vaikka kuinka kauan" hän sanoi ja vetäisi minut syliinsä. Itsekin olin odottanut tätä hetkeä kuin kuuta nousevaa, jo jokusen vuoden. En sanonut mitään tyydyin vain tuijottamaan hänen silmiinsä. 


Tunteet olivat ehdottomasti molemminpuoliset, vihdoin ja viimein. Nousin varpailleni ja annoin Jensenille ensimmäisen suudelmansa. Ensimmäisen, tulevista miljoonista. 


Sinä iltana kun katsoin häntä silmiin ensimmäisen kerran, halusin tuijottaa niitä loppuelämäni. Jos toiveeni nyt kävisikin toteen?
"Älä ajattele, olet vain minun nyt" Jensen kuiskasi ja silitti minua poskelle. Lopetin ajatukseni kuin seinään.

-


__________________________________
woop woop viimeinen osa, se on loppu nyt! tästäkin tuli tällänen lyhykäinen, neljän osan tarina. pahoittelen tekstin tökköisyydestä joissakin kohdin, mutta meinasi idea loppua kesken :D seuraavaa tarinaa saakin sitten odotella tovin, jahka se sims-into sieltä tulee takaisin!
risua ja ruusua vain tulemaan!

3. Tricky things


Eipä mennyt aikaakaan kun Jensen esitteli jo minulle uuden sellikaverini, Saschan. Sascha taisi olla latino, eli häntä saisi varoa Roxien tyyliin. Mutta en ollut valmis luovuttamaan selliäni uudelle ihmiselle, aioin pitää arvokkuuteni sentään.


"Moro! Oon Sascha. Mä kait sitten tuun asumaan sun kanssa samaan selliin?" Sascha aloitti iloisesti. 
"Joo-o.." nyökkäsin ja yritin arvioida häntä. 
"No, meille tulee sitten varmaan todella mukavaa...!" hän hihkaisi ja pian hänen ilmeensä muuttui. 


"Mutta jos yhtään ärsytät minua saat kuulla kunniasi!" Sascha sähähti ilkeästi. Hätkähdin varoitusta. Hitsi vieköön täytyisi ottaa järeämmät aseet käyttöön.


"Minä en ovimatoksi ala, tiedä se. Jos yrität yhtään kukkoilla niin etpä tiedäkkään!" vastasin samalla mitalla ja odotin jonkilaista tappelua. Mutta mitään ei tapahtunutkaan. Saschan ilme suli ja hän purskahti äänekkääseen nauruun.


"Sähän oot hyvä tyyppi! Oonkin jo kyllästynyt sellasiin jees-miehiin mitkä ei osaa edes käydä vessassa itse!" Sascha naurahti. Tämäpäs hämmentävää. Aina jotakin odottamatonta voi tapahtua ilmeisesti..

Toivuttuani hämmennyksestä hymyilin itsekseni. Ehkä Sascha ei olisikaan mitenkään paha. Päätin viedä hänet kierrokselle ympäri osastoa, tutustumaan paikkoihin. En kuitenkaan voinut olla huomaamatta Jenseniä, joka hymyili meille lempeästi. Sydämeni suli ja olin pitkästä aikaa hieman onnellinen.

*

Palattuamme kierrokselta Sascha oli alkanut järjestää selliämme. Lopulta hän sai kaiken paikoilleen ja puuhkaisi: "Mitenkäs täällä vietetään aikaa?" Naurahdin. Mitenkä vankilassa tapettaisiin aikaa..? 
"Ööh... Ulkona oleillen. En minä tiedä, luen joskus jotain kirjaa tai kuljeskelen muuten vain" pohdin ääneen. 
"Hei. Mäpäs keksin jotakin!" Sascha hihkaisi pian. "Mä tiedän et sä tykkäät tosta vartijahemmosta. Voisin mennä tekemään oikeutta sinulle, hehhee" hän naurahti ja iski silmää.


Olin vastustanut sellitoverini ideaa, ja roikkunut hänen kädessään kiinni, ettei hän vain menisi nolaamaan minua. Turhaan kuitenkin, sillä Sascha pääsi irti ja suunnisti oikopäätä Jensenin luokse.
"Moro!" hän tervehti iloisesti Jenseniä joka nyökkäsi vastaukseksi.
"Mä huomaan että sä tykkäät tosta meidän Leasta, eiks je?" Sascha töksäytti suoraan.


Jensen hämmentyi ja nolostui. "No tuota öö ää... Emme saa kehittää suhteita vankeihin, mutta ihan kivalta Lea vaikuttaa eikun äh.." Jensen änkytti hermostuneena. 
"No sehän onkin kivaa! Lea on mukava tyyppi, juttelisit sille" Sascha virnisti ja suuntasi takaisin selliin, jättäen nolostuneen Jensenin käytävälle.


"Moi tervakeuhko, toi tyyppi on todella tykästyny suhun" Sascha sanoi ilkikurisesti. Olin hermoillut hervottomasti hänen lähdettyään ja tarvitsinkin jotain rauhoittavaa.. "K-kiva" sain sanotuksi. Oikeasti sisälläni velloivat tunteet laidasta laitaan häpeän ja ilon kesken.

*

Illalla olin tavalliseen tapaani mennyt tyhjälle pihalle harjoittelemaan voimisteluliikkeitäni. Halusin kehittää voimiani enemmän, samoin notkeuttani. Pidin hiljaisuudesta ja illan viimeisistä auringonsäteistä viileässä ilmassa. Luulin olevani yksin kunnes kuulin rahinaa.


Juuri vaihtaessani asentoa kuului ääni: "Mitä sä täällä oikein venkoilet?" 
Pelästyin Saschaa pahanpäiväisesti ja meinasin taittaa niskani...  
"Öh, vanhoja liikkeitäni harjoittelen. Ihan aikani kuluksi vain"
"Etsinkin sinua, olin sen verran tylsistynyt tuolla sisällä. Mutta miksi sä vain yksin ollessasi tuollalailla... Vääntyilet? En ole nähnyt sinun tekevän niin muiden edessä"


"No se nyt ei vain ole mukavaa" ähkäisin ja nousin pystyyn. Sascha kohotti kulmakarvojaan ja aikoi sanoa jotain, mutta ehdin ensin. "Minun pitää nyt mennä"


Käänsin Saschalle nopeasti selkäni ja kävelin kohti ovea, kiroten etten ollut yhtään nopeampi kävelemään.
En halunnut harjoitella liikkeitäni muiden nähdessä, koska yli kymmenen vuoden takaiset tapahtumat kummittelivat vielä päässäni. Se ilta jona epäonnistuin, epäonnistuin koko elämässäni. 


"Hei mihin menet?" Jensen kysyi kun kävelin kovaa vauhtia hänen ohitseen. En vastannut, vaikka olisin halunnut vuodattaa koko elämäntarinani. "Voit kertoa minulle kyllä jos jokin on vialla..." hän kuiskasi vielä niin, että hädin tuskin kuulin mitään.

*


Söimme Saschan kanssa aamiaista ruokalassamme, kun ovi kävi ja Jensen laahusti paikalle. En ollut huomaavinani häntä, sillä olin vähän nolostunut siitä, miten puhuin hänelle eilen illalla. Rentouduin vasta sitten, kun hän oli mennyt ja Sascha nyökkäsi minulle sen merkiksi.


"Tää on niin typerää. Mä haluaisin nyt vaan kotiin" puuskaisin hetken kuluttua. "Ihmissuhteet ei oo mun juttu"
Sascha naurahti ja pudisti päätään. 


"Meidät on luotu ihmissuhteisiin. En mäkään olisi täällä nyt, jos en olisi luonut yhtään" hän sanoi ja kohotti kulmiaan. Ehkä niin sitten, mutta ei nyt. Olin tyrinyt jokaisen pienenkin ja tässä olin tälläisenä, näitä ajatuksia miettimässä. Yhtäkkiä edessäni olevat murot ällöttivät minua suuresti, ja tarvitsin raikasta ilmaa. 


*


Päivä kului ja pian tuli ulkoilutunti, jolloin jokaisen vangin täytyi tulla ulos, siksi aikaa kun sellit puhdistettiin. Juttelimme Saschan kanssa aivan normaalisti entisistä elämistämme ja tulevaisuuden haaveista.
"Älä vaan katso, mutta vajakkimuulit saapuivat" Sascha kuiskasi yhtäkkiä. Tirskahdin ja käänsin hieman päätäni, mutten katsonut.
Roxie kilahti kuitenkin, sillä hän oli tietenkin etsinyt jonkinlaista merkkiä päästä kimppuuni.


Olin oppinut jo puolustautumaan, mutta hieman alkeellisesti. "Mitä sä siinä naurat, HÄH?" Roxie kivahti ja heilui nyrkkinsä kanssa jokaiseen ilmansuuntaan. Pidin pintani ja tuiman ilmeen kasvoillani, joten Roxie tietäsi etten luovuttaisi enää viime metreillä.
Pian hän irrottikin otteensa minusta ja kääntyi Saschan puoleen, joka oli tirskunut  vieressä.


"Mitä säkin siinä nyt, senkin honkkeli?" Roxie ärähti vain huvittuneelle Saschalle. Olin kateellinen tuosta ominaisuudesta, pystyä vain naurahtamaan kun olisi vakava paikka. 
"Tuo nyt menee jo esittämiseksi, Rox. Vai oletko näyttelijä? Jos olit, vihanhallinta varmaan ongelmana?"


Roxie vain räyhäsi ja suolti kaiken maailman kirosanat että haukkumasanat suustaan. 
"EN KUULE MITÄÄN MITÄ SANOT" Sascha sanoi kovaan ääneen ja raapi korvaansa. Sekös Roxieta ärsytti. Mutta viimeinkin hän luovutti, ja häipyi ovet paukkuen takaisin selliinsä, jengi perässään.


"Toi oli kyllä siistiä! Mä en itse osaisi ollenkaan olla pokkana tollasessa, huutaisin vaan takaisin!" intoilin ja naureskelin. Sascha vaan myhäili ja nauroi iloisesti. 
"Mene sisälle" Sascha sanoi pian. Kummastelin yhtäkkistä jäätymistä, mutta tottelin ja lähdin. En huomannut mitään erikoista..


"Tuopas oli todellisen hauskaa katsottavaa!" Jensen naurahti ja astui eteenpäin. 
"Tottatoki. Mutta tiedätkös, en lähettänyt Leaa pois muuten vain" Sascha sanoi vakavana ja tuijotti Jenseniä, joka kohotti kulmakarvojaan kysymyksen merkiksi. 
"Se tyttö on todellakin täyttä kultaa" Sascha totesi ja lähti pois.


*
Jensen~

Iltarutiineita suorittaessani, tarkastin aina viimeisenä pihan, ettei siellä vain ollut ketään tai mitään erikoista. Sinä iltana, hämmästyin todella.
Jokin makasi aivan kauimmaisessa nurkassa, kuin lyötynä, ja sinne jätettynä. Tunnistin hänet Leaksi. 
Olin perehtynyt vartijan aikanani näiden naisten välisiin ihmissuhteisiin, ja kun näin tämänpäiväisen välikohtauksen, tiesin kuka tai ketkä tämän takana olisivat.

Siellä Lea makasi, runneltuna ja tajuttomana. Kiirehdin hänen luokseen, sillä useita on kuollut vankiloissa pahoinpitelyihin. 

Laskin hänet varovasti selälleen maahan, ja tunnustelin pulssia. Se löytyi. Yritin herätellä häntä ja ihmettelin kasvojen vähäisiä ruhjeita. Hämärää. 
Erityistä ensiapua ei tarvittu, joten kannoin Lean takaisin selliinsä. Josko hän siellä virkoaisi.


Odottelin hänen heräämistään jonkun aikaa. Joskus yhden jälkeen, päätin mennä kotiin ja katsoa aamulla miten kävisi.

*

~Lea~

Heräsin aamuyöstä, johonkin kummalliseen tunteeseen. Nousin ylös sängystäni, ja tunsin kuinka lihaksiani pakotti ja eri paikkoihin sattui. En muistanut vielä vaaleiden mustelmien syytä, mutta minulla oli omat epäilykseni kaikkeen.
Sascha oli myös hereillä, ja tuijotti minua.

"Tällä tahdilla sä pääset täältä pois ruumispussissa" hän sanoi ja pyöritteli silmiään. Minäkin mietin samaa. Elämän ja muiden kanssa takkuaminen veisi minulta voimat ennen kuin pääsisin kotiin takaisin. Vielä vähän aikaa jos jaksaisin..