3. Tricky things

Eipä mennyt aikaakaan kun Jensen esitteli jo minulle uuden sellikaverini, Saschan. Sascha taisi olla latino, eli häntä saisi varoa Roxien tyyliin. Mutta en ollut valmis luovuttamaan selliäni uudelle ihmiselle, aioin pitää arvokkuuteni sentään.

"Moro! Oon Sascha. Mä kait sitten tuun asumaan sun kanssa samaan selliin?" Sascha aloitti iloisesti. 

"Joo-o.." nyökkäsin ja yritin arvioida häntä. 

"No, meille tulee sitten varmaan todella mukavaa...!" hän hihkaisi ja pian hänen ilmeensä muuttui. 

"Mutta jos yhtään ärsytät minua saat kuulla kunniasi!" Sascha sähähti ilkeästi. Hätkähdin varoitusta. Hitsi vieköön täytyisi ottaa järeämmät aseet käyttöön.

"Minä en ovimatoksi ala, tiedä se. Jos yrität yhtään kukkoilla niin etpä tiedäkkään!" vastasin samalla mitalla ja odotin jonkilaista tappelua. Mutta mitään ei tapahtunutkaan. Saschan ilme suli ja hän purskahti äänekkääseen nauruun.

"Sähän oot hyvä tyyppi! Oonkin jo kyllästynyt sellasiin jees-miehiin mitkä ei osaa edes käydä vessassa itse!" Sascha naurahti. Tämäpäs hämmentävää. Aina jotakin odottamatonta voi tapahtua ilmeisesti..

Toivuttuani hämmennyksestä hymyilin itsekseni. Ehkä Sascha ei olisikaan mitenkään paha. Päätin viedä hänet kierrokselle ympäri osastoa, tutustumaan paikkoihin. En kuitenkaan voinut olla huomaamatta Jenseniä, joka hymyili meille lempeästi. Sydämeni suli ja olin pitkästä aikaa hieman onnellinen.

*

Palattuamme kierrokselta Sascha oli alkanut järjestää selliämme. Lopulta hän sai kaiken paikoilleen ja puuhkaisi: "Mitenkäs täällä vietetään aikaa?" Naurahdin. Mitenkä vankilassa tapettaisiin aikaa..? 

"Ööh... Ulkona oleillen. En minä tiedä, luen joskus jotain kirjaa tai kuljeskelen muuten vain" pohdin ääneen. 

"Hei. Mäpäs keksin jotakin!" Sascha hihkaisi pian. "Mä tiedän et sä tykkäät tosta vartijahemmosta. Voisin mennä tekemään oikeutta sinulle, hehhee" hän naurahti ja iski silmää.

Olin vastustanut sellitoverini ideaa, ja roikkunut hänen kädessään kiinni, ettei hän vain menisi nolaamaan minua. Turhaan kuitenkin, sillä Sascha pääsi irti ja suunnisti oikopäätä Jensenin luokse.

"Moro!" hän tervehti iloisesti Jenseniä joka nyökkäsi vastaukseksi.

"Mä huomaan että sä tykkäät tosta meidän Leasta, eiks je?" Sascha töksäytti suoraan.

Jensen hämmentyi ja nolostui. "No tuota öö ää... Emme saa kehittää suhteita vankeihin, mutta ihan kivalta Lea vaikuttaa eikun äh.." Jensen änkytti hermostuneena. 

"No sehän onkin kivaa! Lea on mukava tyyppi, juttelisit sille" Sascha virnisti ja suuntasi takaisin selliin, jättäen nolostuneen Jensenin käytävälle.

"Moi tervakeuhko, toi tyyppi on todella tykästyny suhun" Sascha sanoi ilkikurisesti. Olin hermoillut hervottomasti hänen lähdettyään ja tarvitsinkin jotain rauhoittavaa.. "K-kiva" sain sanotuksi. Oikeasti sisälläni velloivat tunteet laidasta laitaan häpeän ja ilon kesken.

*

Illalla olin tavalliseen tapaani mennyt tyhjälle pihalle harjoittelemaan voimisteluliikkeitäni. Halusin kehittää voimiani enemmän, samoin notkeuttani. Pidin hiljaisuudesta ja illan viimeisistä auringonsäteistä viileässä ilmassa. Luulin olevani yksin kunnes kuulin rahinaa.

Juuri vaihtaessani asentoa kuului ääni: "Mitä sä täällä oikein venkoilet?" 

Pelästyin Saschaa pahanpäiväisesti ja meinasin taittaa niskani...  

"Öh, vanhoja liikkeitäni harjoittelen. Ihan aikani kuluksi vain"

"Etsinkin sinua, olin sen verran tylsistynyt tuolla sisällä. Mutta miksi sä vain yksin ollessasi tuollalailla... Vääntyilet? En ole nähnyt sinun tekevän niin muiden edessä"

"No se nyt ei vain ole mukavaa" ähkäisin ja nousin pystyyn. Sascha kohotti kulmakarvojaan ja aikoi sanoa jotain, mutta ehdin ensin. "Minun pitää nyt mennä"

Käänsin Saschalle nopeasti selkäni ja kävelin kohti ovea, kiroten etten ollut yhtään nopeampi kävelemään.

En halunnut harjoitella liikkeitäni muiden nähdessä, koska yli kymmenen vuoden takaiset tapahtumat kummittelivat vielä päässäni. Se ilta jona epäonnistuin, epäonnistuin koko elämässäni. 

"Hei mihin menet?" Jensen kysyi kun kävelin kovaa vauhtia hänen ohitseen. En vastannut, vaikka olisin halunnut vuodattaa koko elämäntarinani. "Voit kertoa minulle kyllä jos jokin on vialla..." hän kuiskasi vielä niin, että hädin tuskin kuulin mitään.

*

Söimme Saschan kanssa aamiaista ruokalassamme, kun ovi kävi ja Jensen laahusti paikalle. En ollut huomaavinani häntä, sillä olin vähän nolostunut siitä, miten puhuin hänelle eilen illalla. Rentouduin vasta sitten, kun hän oli mennyt ja Sascha nyökkäsi minulle sen merkiksi.

"Tää on niin typerää. Mä haluaisin nyt vaan kotiin" puuskaisin hetken kuluttua. "Ihmissuhteet ei oo mun juttu"

Sascha naurahti ja pudisti päätään. 

"Meidät on luotu ihmissuhteisiin. En mäkään olisi täällä nyt, jos en olisi luonut yhtään" hän sanoi ja kohotti kulmiaan. Ehkä niin sitten, mutta ei nyt. Olin tyrinyt jokaisen pienenkin ja tässä olin tälläisenä, näitä ajatuksia miettimässä. Yhtäkkiä edessäni olevat murot ällöttivät minua suuresti, ja tarvitsin raikasta ilmaa. 

*

Päivä kului ja pian tuli ulkoilutunti, jolloin jokaisen vangin täytyi tulla ulos, siksi aikaa kun sellit puhdistettiin. Juttelimme Saschan kanssa aivan normaalisti entisistä elämistämme ja tulevaisuuden haaveista.
"Älä vaan katso, mutta vajakkimuulit saapuivat" Sascha kuiskasi yhtäkkiä. Tirskahdin ja käänsin hieman päätäni, mutten katsonut.
Roxie kilahti kuitenkin, sillä hän oli tietenkin etsinyt jonkinlaista merkkiä päästä kimppuuni.

Olin oppinut jo puolustautumaan, mutta hieman alkeellisesti. "Mitä sä siinä naurat, HÄH?" Roxie kivahti ja heilui nyrkkinsä kanssa jokaiseen ilmansuuntaan. Pidin pintani ja tuiman ilmeen kasvoillani, joten Roxie tietäsi etten luovuttaisi enää viime metreillä.

Pian hän irrottikin otteensa minusta ja kääntyi Saschan puoleen, joka oli tirskunut  vieressä.

"Mitä säkin siinä nyt, senkin honkkeli?" Roxie ärähti vain huvittuneelle Saschalle. Olin kateellinen tuosta ominaisuudesta, pystyä vain naurahtamaan kun olisi vakava paikka. 

"Tuo nyt menee jo esittämiseksi, Rox. Vai oletko näyttelijä? Jos olit, vihanhallinta varmaan ongelmana?"

Roxie vain räyhäsi ja suolti kaiken maailman kirosanat että haukkumasanat suustaan. 

"EN KUULE MITÄÄN MITÄ SANOT" Sascha sanoi kovaan ääneen ja raapi korvaansa. Sekös Roxieta ärsytti. Mutta viimeinkin hän luovutti, ja häipyi ovet paukkuen takaisin selliinsä, jengi perässään.

"Toi oli kyllä siistiä! Mä en itse osaisi ollenkaan olla pokkana tollasessa, huutaisin vaan takaisin!" intoilin ja naureskelin. Sascha vaan myhäili ja nauroi iloisesti. 

"Mene sisälle" Sascha sanoi pian. Kummastelin yhtäkkistä jäätymistä, mutta tottelin ja lähdin. En huomannut mitään erikoista..

"Tuopas oli todellisen hauskaa katsottavaa!" Jensen naurahti ja astui eteenpäin. 

"Tottatoki. Mutta tiedätkös, en lähettänyt Leaa pois muuten vain" Sascha sanoi vakavana ja tuijotti Jenseniä, joka kohotti kulmakarvojaan kysymyksen merkiksi. 

"Se tyttö on todellakin täyttä kultaa" Sascha totesi ja lähti pois.

*

~ Jensen~

Iltarutiineita suorittaessani, tarkastin aina viimeisenä pihan, ettei siellä vain ollut ketään tai mitään erikoista. Sinä iltana, hämmästyin todella.

Jokin makasi aivan kauimmaisessa nurkassa, kuin lyötynä, ja sinne jätettynä. Tunnistin hänet Leaksi. 

Olin perehtynyt vartijan aikanani näiden naisten välisiin ihmissuhteisiin, ja kun näin tämänpäiväisen välikohtauksen, tiesin kuka tai ketkä tämän takana olisivat.

Siellä Lea makasi, runneltuna ja tajuttomana. Kiirehdin hänen luokseen, sillä useita on kuollut vankiloissa pahoinpitelyihin. 

Laskin hänet varovasti selälleen maahan, ja tunnustelin pulssia. Se löytyi. Yritin herätellä häntä ja ihmettelin kasvojen vähäisiä ruhjeita. Hämärää. 

Erityistä ensiapua ei tarvittu, joten kannoin Lean takaisin selliinsä. Josko hän siellä virkoaisi.

Odottelin hänen heräämistään jonkun aikaa. Joskus yhden jälkeen, päätin mennä kotiin ja katsoa aamulla miten kävisi.

*

~Lea~

Heräsin aamuyöstä, johonkin kummalliseen tunteeseen. Nousin ylös sängystäni, ja tunsin kuinka lihaksiani pakotti ja eri paikkoihin sattui. En muistanut vielä vaaleiden mustelmien syytä, mutta minulla oli omat epäilykseni kaikkeen.
Sascha oli myös hereillä, ja tuijotti minua.

"Tällä tahdilla sä pääset täältä pois ruumispussissa" hän sanoi ja pyöritteli silmiään. Minäkin mietin samaa. Elämän ja muiden kanssa takkuaminen veisi minulta voimat ennen kuin pääsisin kotiin takaisin. Vielä vähän aikaa jos jaksaisin..