hahaa viimeinkin päätin jaksaa kirjoittaa vipan osan! pian heitetään hyvästit tyttösille ja menen tauolle :D koska sims-into on taas nollaluokkaa, mutta saa nähä jatkanko jollakin henkilöllä toista tarinaa vai mitä..
päätinpä laittaa vähän musaa ;)
______________________________________________
Istuin hetken roskiksen takana kuuntelemassa. Ensin oli aivan hiljaista, sitten kajahti naisen ääni korvia riipivään huutoon.
"Sinä typerys! Menit tekemään lähempiä suhteita uhrimme läheisten kanssa!" nainen huusi. Ei tarvinnut tyhmäkään olla ja tajuta, että hän puhui minusta.
"Minä vain yritän hoitaa työtäni kunnialla loppuun! Ei minua ainakaan epäiltäisi, jos kaveeraisin sukulaisten kanssa" Matt puolustautui ärsyyntyneenä. Minä päätin käyttää riitaa ja sekaannusta hyväkseni, joten päätin edetä lähemmäs.
Katselin sisään vaivihkaa, ja odotin milloin oven vartija lähtisi setvimään kinaa. Huuto ja säksätys jatkui jonkun aikaa ja pian ärsyyntynyt vahti lähti, jättäen oven täysin vartioimatta. Tietenkin he luulivat että kukaan ei osaisi etsiä juuri täältä.
Juoksin mahdollisimman äänettömästi tynnyrien taakse piiloon. Kukaan ei huomannut minua, vaikka Matt meinasikin kääntyä juuri kun olin puolivälissä matkaani. Kylmä hiki valui niskassa ja kädet tärisivät. Totuuden hetki, nyt tai ei koskaan, menisin sisään tuosta ovesta. Ellei se olisi lukossa. Ja sitten mahdollisuuteni valuisivat pois kuin tiimalasin hiekka.
Huokaisin syvään helpotuksesta, kun ovi ei ollutkaan lukossa. Aika väheni ja riidan äänet hiljentyivät vähän. Luikahdin sisään ja pelästyin narisevaa lattiaa, hitsi vieköön.
En odottanut mitään ruusuista kuvaa, mutta siellä Emely makasi, lattialla roskien vieressä. Yllään sama asu kuin sinä perjantaina. Kiersin hänen luokseen roskien ympäri ja huomasin hänen kasvonsa. Täysin runneltuina ja kuivuneessa veressä. Vanhat meikitkin olivat levinneet pitkin kasvoja.
Istuin lattialle. Odotin että jotakin tapahtuisi, jok utulisi pelastamaan. Jospa ne poliisit.. Olinhan minä niille ilmoittanut, tämä oli vakava asia, vaikka oli nyt vajaata asemalla. Juuri kun olin ottamassa kännykkääni esiin, soittaakseni uudelleen, se penteleen palikka päätti sammua. Akku loppui. Aloin jo hätääntyä. Mitä jos kukaan ei tulisikaan?
Lattia oven edessä narahti. En ehtinyt nähdä kuka oven takana seisoi, kun ovi työnnettiin voimalla auki. Saranat valittivat vinkuen, mikä riisti hermojani. Parissa sekunnissa, elämäni vaiheet vilistivät silmieni ohitse ja ajattelin kaiken olevan tässä. Nousin kuitenkin rohkeasti ylös. Tulija oli Matt.
Silloin raivostuin. Harppasin huoneen poikki hänen nenänsä eteen, ja tuijotin Mattin halveksuvaa ilmettä.
"Olet täysin hullu ja sairas!" sihahdin samantien. Miten mies ikinä voisi pettää kumppaninsa näin sairaalla tavalla? "Entä sitten?" Matt sanoi hiljaisella äänellä.
"Olisit vain pysynyt kotonasi! Kaikki oli hyvin, meillä kummallakin. Nyt sinä olet pilannut oman elämäsi ihan itse ja en tiedä mitä sinulle täytyy tehdä!" hän karjaisi, en ollut tottunut hänen suuttumiseensa, vaikka olimmekin olleet yhdessä jonkun aikaa. Pelästyin.
"Ja jos yrität edes paeta, sinun käy huonosti!" Matt huudahti lopuksi tönäisten minut maahan. Olin jo valmis ottamaan lisää iskuja vastaan, kun Matt häipyi ääneti, lukiten oven.
*
Jossain vaiheessa minä kai nukahdin siihen pienelle patjalle, mikä huoneen nurkassa oli. Olin uneksinut mitä kauneimpia unia, ja herättyäni synkässä huonessa todellisuus iski tajuntaani ja singahdin takaisin todellisuuteen. Ensimmäinen asia mihin kiinnitin huomiota, oli Emelyn vaalea tukka, ja Emely.
Emely istui lattialla, miettien. Hän oli selin minuun, eikä huomannut minua.
"Emely..?" kuiskasin. Emely hätkähti ja nousi seisomaan. "Chant" hän kuiskasi takaisin ja ryntäsin halaamaan häntä.
"Minulla oli sinua niin kova ikävä!" sanoin rutistaen ystävääni. "Minulla myös! Täällä on ollut ihan kamalaa, onneksi tulit"
Jälleennäkemisen riemu kesti hetken, kunnes aloimme miettiä poispääsyä. Kännykkäni oli kuollut, ja Emelyn viety. Enää saatoimme vain odottaa, jos joku tulisi.
*
Päivä oli jo kääntymässä iltaan, kun viimeinkin rukouksiimme vastattiin. Poliisiauton valot ja änet kantautuivat jo kaikkien korviin, ja Sieppaajaporukalle alkoi tulla jo hienoinen kiire, mitä tehdä ettei jäisi kiinni, ja mitä tehdä että onnistuisi tehtävässä.
"Mitäs jos sinä hoitaisit vangit ja minä menisin vaikka järjestelemään pakokeinoa?" outo nainen ehdotti maireasti Mattille, kummallakin oli pakosuunitelma mielessä.
"Minä lähden, hyvää loppuelämää!" kuulin jonkun huutavan. Katsoin oven ikkunasta ulos ja näin vain jalkaparin vilahtavan kulman taakse.
"Seis, poliisi!"
Tappeluiltakaan ei säästytty, kun superkonnatar tahtoi pitää vapautensa. Muttal loppujenlopuksi, sen nyt arvasi kuka jäi alakynteen.
"ONpa mukava nähdä teitäkin!" huudahdimme Emelyn kanssa yhtä aikaa iloisina. Poliisi vain hymyili. "Nyt pääsette kotiin, käykäähän ensin asemalla antamassa lausunto, ja suosittelisin lääkärissä käymistä"
__________________
Emely oli viettänyt pari päivää polilla, ja oli viimein päässyt kotiin. Pian palaisimme arkeen ja menisimme töihin.
"Et sitten enää ikinä lähde yksin vieraiden kanssa mihinkään!" sanoin leikkisästi ja rutistin Emelyä tiukasti. "Joo en taida kyllä lähteä mihinkään hetkeen!" Emely naurahti ja yritti päästä pois otteestani.
En taida päästää irti ikinä. Jos se minusta tulisi olemaan kiinni.
♥
