maanantai 23. joulukuuta 2013

Joulutarina

Ilta ennen jouluaattoa. Koko joulukuu oli ollut tympeän harmaa ja vetinen. Mutta lopulta pieniä valkoisia hiutaleita alkoi hiljalleen sadella vielä vihertävälle ruoholle, ja kaikki saisivat valkoisen joulun.

Perhe oli saanut kuusen koristeltua ja oli aika odottaa joulupukkia. Kinkun tuoksu leijaili uunista ja piparit odottivat pöydällä syöjäänsä, mutta Ron ei jaksanut odottaa yhtään enää. Hän halusi ajan kulkevan niin nopeasti kuin mahdollista, jotta pääsisi pian avaamaan pakettejaan. Hän suuntasi petiin jo aikaisin, toiveissaan saada unen päästä kiinni.

Ron oli hetken pyöriskellyt sängyssään puoliksi valveilla, perheen äänet olivat hiljentyneet ja kaikki menneet ilmeisesti nukkumaan. Paitsi varmaan isä, joka kolisteli aivan liian äänekkäästi kinkkunsa kanssa ja sitä salaa syöden... Tuhahdellen Ron nousi sängystään mennäkseen sanomaan isälleen muutaman sanan.

Olohuoneessa paloivat vain joulukuusen valot ja takkatuli. Joulukuusen luota kuului omituista töminää ja kuusen oksat heilahtivatkin sen verran, että jokin siellä hääri.

Ron kurkisti nurkan takaa juuri kun iso punainen nuttu siirtyi kuusen takaa näkyville. Se oli joulupukki! Joulupukki oli jo huomannut pojan ja hymyili tälle lempeää hymyään.
"Hohohoo, hyvää joulua Ron!" pukki hihkaisi jatkaen lahjojen lappaamista kuusen alle.

Ron päätti mennä lähemmäs, jos tämä 'pukki' olikin jokin isän tuttu jolla oli kehno maski ja tyyny mahanaan...
Joulupukki näytti hetken hämmentyneeltä, tai jopa huolestuneelta.
"Tottakai se olen minä, ihka oikea joulupukki!" punanuttu sanoi pohdiskelevalle pojalle. Ron häkeltyi, mistä tuo mies tiesi mitä hän oli ajatellut?

Joulupukki pörrötti Ronin hiuksia nauraen joulupukkinauruaan ja survoi kätensä lahjasäkkiin. "Olet ollut kiltti tänä vuonna, Ron! Tästä saat lahjasi, henkilökohtaisesti joulupukilta"  joulupukki sanoi ja otti esiin paketin. Paketti oli keskikokoinen, juuri sellainen mihin mahtuisi Ronin toivoma action-man!

"Vau! Onko se Kersantti Kärpänen?" Ron hihkaisi vähän liian lujaa, mutta pukki vain hohotti hiljaa katsellessaan pojan innokasta ilmettä.
"Mä säästän tämän aamuksi ja kerron kaikille että sain sen juuri sulta! Mistä sä tiesit?" poika jatkoi ravistellessaan pakettia varovaisesti.
"Tontut kertoivat minulle toiveesi, ja ehkä sieltä paljastuukin juuri toivomasi lelu" pukki sanoi salamyhkäisesti hymyillen ja katsahti takkaa kohti.

"Nyt pukin täytyy lähteä. Tuhannet muut lapset odottavat lahjojaan vielä ympäri maailman!" hän sanoi ja kaappasi säkkinsä lattialta.
Ron seurasi joulupukkia takan luokse ja ihmetteli miten pukki pääsisi sitä pitkin ylös, ja takassa paloi vielä tuli!
"Joulun taikaa" pukki kuiskasi ja iski silmää Ronille. Silmänräpäyksessä pukki olikin jo poissa, ja katolta kuului hetken kolinaa.

Poika kiirehti ikkunan luokse, josko hän näkisi vilauksen joulupukista ja hänen kuuluisista poroistaan!

Ulkona tuprutti lunta sakeasti, mutta Ron erotti pienen mustan varjon pilvien takaa. Joulun taikaa tosiaan, Ron ajatteli itsekseen ja hätkähti kun takaa kuului äidin ääni joka kehoitti menemään takaisin nukkumaan.

Ron kiipesi kiireen vilkkaa sänkyynsä ja virnisti äidin joulunallelle. Hän ei malttaisi millään odottaa aamuun saakka!
_____________________
ps. Nyt harmittaa kun en ladannut mitään poseja tuota varten, mutta hyvä tuli ilmankin n__n
pps. vihaan tota flickrin juttua D:::: miks pitää joku slideshow tahtomattaan siihen saada??? älkää painelko nuolia niin hyvä tulee

1 kommentti :

  1. Painelin nuolia, woops :D mutta hyvä tuli kuitenkin

    Kiitos tästä, sain ekstra-annoksen joulumieltä ja rupes inspaamaan. Taidan tehdä joulupukin mun simssiin x)

    VastaaPoista

Anna tulla tai kohtaat Viikatemiehen keltaisissa lenkkareissaan!